vaihtoehtoinen teksti vaihtoehtoinen teksti vaihtoehtoinen teksti vaihtoehtoinen teksti vaihtoehtoinen teksti



HISTORIAA

15.9.2008

"Pohjoisen valkeasta pääkaupungista Oulusta ponnistava Eclipse of The Sun on julkaissut kolmesta biisistä koostuvan demotekeleensä. Orkesterin tyylisuunta on tietynlainen yhdistelmä monia eri musiikkigenrejä. Pääpaino on death-thrashissä, mutta kokonaisuuteen on piiloteltu pieniä melodiakulkuja, jotka tuovat tuotokselle mukavassa määrin lisätunnelmaa." -Olli Rinnekangas, Imperiumi, 04.09.2006 (3+/5)

Vuosi 2005. Eclipse of the sun perustetaan kitaristi-Aatun toimesta. Menneiden vuosien aikana Aatu on ehtinyt kirjoittaa useammankin biisin, ja suurin osa niistä onkin vain pientä hiomista vaille valmiita, joten bändin kasaansaamisen jälkeen (joskaan basistia ei tahtonut löytyä, ei sitten millään) olikin helppo työ siirtyä puheista tekoihin.

Ensimmäinen EP "Retreat to Remain" valmistui vuonna 2006. Pääpiirteittäin helposti syntyneen tekeleen taustalla bändin etenemisen tiedettiin kuitenkin vaativan pieniä uhrauksia jäsenten puolelta. Vapaa-aikahan siinä menikin, ja tämä ei sopinut basistin, Janne Anttisen kuvioihin. Pitkällisen etsinnän jälkeen basson varteen löytyi Niko Partala. Ja taas tuli todettua ettei Oulunkin kokoisesta kaupungista löydy basisteja kuin tekemällä kitaristista sellainen. Mitäpä ei taiteen puolesta tekisi.

Vaikeudet jatkuivat, tällä kertaa vocalisti Keijo Kela joutui jättämään bändin. Kuitenkin vain puhtaasti matkojen takia, oli vaikeaa päästä liikkumaan noin 400km treeneihin. Tästäkin suosta kuitenkin noustiin. Pirteään laulu- ja soitinorkesteriimme liittyi laulajan paikalle Juha Aunola. Kookonpano onkin pysynyt sittemmin samana tähänkin hetkeen saakka.

Ja taas on koittanut parilliset vuodet. Vuosi 2008, kauan ja hartaasti tekemisen alla ollut toinen EP, "Dead Eyes" saatiin valmiiksi, joskin 2008 julistettiin myös samalla pakolliseksi välivuodeksi, Suomen armeijan intendentuurin kaapatessa kaksi jäsentä riveihinsä. Ensimmäisen tekeleen jälkeen oli helppo vaatia parempaa. Ja sitähän saatiin, niin saundien kuin ylipäänsä biisienkin osalta. Tuska ja hajotus on saanut palkinnon. Jo pidemmän aikaa oli ollut puhetta myös bändin nimestä. Kuusi viidestä jäsenestä oli sitä mieltä että se tulisi vaihtaa. Ja mitä nyt voi odottaa miehiltä, joiden suonissa virtaa alkoholia enemmän kuin verta, syntyi Kätyri.

vaihtoehtoinen teksti

The player will show in this paragraph


 Jäsenet:

  Aatu Koivisto - kitara
  Mikko Mikkanen - kitara
  Niko Partala - basso
  Juha Aunola - laulu
  Mika Kauppinen - rummut

 Kuvia:

  Hevimesta 18.3.2009